elokuu 2016 - Tuija Silvennoinen

dieetti etenee?

6vko on menty nyt uuden ruokavalion mukaan ja kalorit on pienet, mutta se tehoaa. Aineenvaihdunnan elpymisestä on nähtävillä merkkejä, hikoilu on alkanut jälleen välillä pienistäkin asioista, paino on pudonnut ja vatsantoiminta on parantunut. Kukaan joka ei ole kärsinyt 7vrk ummetuksesta ei voi tietää kuinka ihanaa on, kun vatsa jälleen toimii säännöllisemmin kuin kerran viikossa.

kesäkuu (kuvassa vasemmalla) ja toukokuu (oikealla)

Mitään dieetti hehkutusta ette silti saa, viimeiset 6vko on ollut koko ajan nälkä, väsyttää, sunnuntaisin haluan vain nukkua ja vatsaan koskee. Tämä ei todellakaan ole elämän ihaninta aikaa, vaan ihanaa oli syödä kun oli nälkä. Mutta tämä on keino saada kehoni toimimaan ja minut voimaan hyvin omassa kehossani jälleen, ja se on kaiken tämän arvoista mikäli vuoden päästä voin sanoa, että rakastan jälleen itseäni.

Aamulenkeistä on tullut ihan kivoja ja aerobinen kunto on selkeästi kohentunut. Rasitusastmakin voi paremmin, koska ei ole tullut kohtauksia juostessa, jos vetää spurtteja hengitys kuulostaa koiran vinkulelulle.

Tällä hetkellä mielessä on vain, että enää 3 yövuoroa ja loma on koettanut. Se on suurin energiantuhlaus johon nyt pystyn, sillä silloin saan myös syödä vapaammin. En todellakaan kanna ruokavaakaa lomalle ja mittaile safkoja tai syö pelkkää protskujauhetta ja puddingia viikkoa. En myöskään ajatellut vetää mäkkisafkaa 5 krt päivässä jälkkäreineen. Vaan jotain sopivaa siltä ja väliltä, tärkeintä on lepo, aurinko ja perheen kanssa olo. Toivon mukaan tällä kertaa stressittömästi ilman kommelluksia ja lääkärireissuja… Tämän myös valmentajani tietää, en ole asettanut tavoitetta, että 4kk tiukka veto ja olen kunnossa. Tai ensi vuonna kisalavalle. Niissä ei olisi mitään järkeä tässä hetkessä. Tavoitteeni on vain voida hyvin ja pystyä tykkäämään jälleen peilikuvastani vuoden sairastamisen jälkeen. Sitähän kaikki me haluamme? Nähdä itsemme kauniina peilistä ja voida hyvin omissa nahoissaan. Se mitä se on miulle selvinneen tässä vuoden sisään, onko se paino sitten siinä vaiheessa 58kg vai 68kg aika näyttää.

naama

Päivittelen instagramiin kuvia löydät miut täältä: -> tuija.silvennoinen

Keep it real and be u <3 Tuija

Tiinan tarina

Tässäpä pieni tarina.. Oli kaunis elokuinen aamu, aurinko paistoi ja kastetta oli maassa. Pikku Tiina aloitti ekan luokkansa ja oli aivan innoissaan. Koulumatkaa oli harjoiteltu koko kesä ja liikennekäyttäytymistä ja -sääntöjä jo eskari vuosikin.

Kotona käytiin innostusta läpi yhdessä isin ja äidin kanssa, oli vaikeaa malttaa syödä aamupalaa, kun koulu jännitti. Kaikki siinä jännitti, koska kaveri odotti koulunpihalla oli jo kiire lähteä kävelemään 700m matkaa. Vain kaksi tien ylitystä ja aina katso molempiin suuntiin, muistutteli Tiinan äiti. Koska Tiina ei halunnut vanhempiensa saattavan häntä vaan älypuhelin ja pokemon äppi pitivät seuraa lyhyen matkan.

Ovi pamahti ja pikku Tiinan askel oli kevyt, hän muisti hienosti ylittää ensimmäisen kadun, ei autoja saa mennä. Toinen tien ylitys oli haastavampi, kesällä siinä kasvoi paljon pensaita ja tie kaartui mutkaan, sieltä ei näkynyt niin hyvin.

Samaan aikaan kuin Tiina oli kävelytiellä oli Pertti myöhässä kokouksesta, alueella oli 30km/h rajoitus, mutta kiire puski päälle ja kaasu jalka painoi. Pertin kotitie oli niin tuttu, ettei siinä ikinä sattunut mitään ja poliiseja ei näkynyt koskaan. Nopeasti unohtui koulujen aloitus, sekä kaikki muu, kun töistä soitettiin. Pertin puhelin lensi apukuskin penkille ja hän kumartui noukkimaan sitä, mitä siinä nyt sattuisi, kun hetken vain katsoo muualle ja vauhtiakin on naurettavat 60km/h.

Tiina katsoi reippaasti suojatien molempiin suuntiin, ketään ei näkynyt ja lähti ylittämään. Samaan aikaan kännykkä alkoi soimaan hän kaiveli sen esiin repun taskusta. Kaverit kyselivät joko hän on kohta koululla. Enää 200m ja hän olisi perillä, koulun portit jo näkyivät.

PAM! Tiina kolahti vastaantulevien autojen kaistalla suoraan Pertin konepeltiin, ja lensi komean ilmalennon katuun. Kuului kova rusahdus, kun pieni ruumis osui mustaan asfalttiin sen värjäytyessä punaiseksi. Tiinan koulumatka päättyi siihen, läheisten suru oli loputon ja Pertin elämä sellaisenaan ohi.

Mieti, miten ajat.

On taas se aika vuodesta, kun pikku pallerot suuntaavat kohti koulua ja innostuksen vuoksi harva muistaa kaikkia liikennesääntöjä heti. Tästä syystä niiden aikuisten ja nuorien olisi oltava fiksumpia kuin pienten ja katsella ympärilleen. Turvallista kouluvuotta kaikille isoille ja pienille liikenteessä liikkujille!

-Tuija