Nyt ne on lomat menneet ja pariin viikkoon mahtui paljon mieluisaa puuhaa. Äitin luona juoksentelin mäkijuoksuilla aamuaerobiset ja näytin lähinnä rantautuvalta mursulta, kuin ketterältä kepartilta. Siellä puskissa ötököiden keskellä ketään se ei tosin kiinnostanut, ei edes meidän koiraa Namua, joka lusmu jätti joka aamu miut juoksemaan yksin. Mikko yritti yhtenä aamuna tulla mukaan, mutta ”lonkkavaiva” sitten katkaisi sen hyvin nopeaan… Ja jännäjuttu, kun 20min olin jo juossut niin sitten haluttiin kyllä ylämäkeen juostakilpaa… Vaikea arvata kumpi oli siinä vaiheessa ketterämpi.
Töihin oli kyllä mukava palata 🙂 Oon viihtynyt Tunnehoivalla enemmän kuin hyvin ja töitä on piisannut. Itse ruokavaliolla olo on mennyt jo omalla painollaan, ystäväni nälkä tosin ei ole jättänyt miuta vielläkään rauhaan vaan piinaa läsnäolollaan joka päivä. Mikko väitti, että siitä olisi ollut jotain hyötyä ja vatsa pienentynyt, mutta en oo samaa mieltä. Ehkä sekin vaikuttaa omaan mielipiteeseen, että sain luvan puolikkaaseen vapaasyöntiin viime viikon lauantaille ja jotenkin tuntuu, että olisi huijausta jos keho olisi muka muuttunut.
Vaikka toista väitin, kävin kumminkin vaa`alla ja voin sanoa, että lukema oli ISO. En oo ees raskaana ollessa painanu näin paljoa, hieman hirvitti. Mutta no, se on vaan numero en aio ottaa ressiä siitä. BMI:n mukaan olen kuitenkin merkittävän ylipainoinen, kisalavallakin olin sen mukaan normaalipainoisen ylärajalla. Olen edelleen sitä mieltä, että ainut milloin se pitää paikkansa on ihmisen kohalla joka ei tee mitään. Peili on parempi mittari. On ollut jotenkin huojentavaa, kun ei itse tarvitse miettiä ruokiaan tekee vaan taas listan mukaan ja jättää aivot narikkaan. Mihin aivoja oikeastaan edes tarvitsee? Matala kalorisina päivinä ne on muutenkin jäässä. Koska tänään on yksi niistä päivistä ja toinen yövuoroni, ei oikeasti irtoa yhtään enempää. Toivon kaikille ressitöntä viikkoa, nauttikaa viikonlopusta ja luvatuista helteistä!
<3 Tuija