Se on taas uudenvuoden lupaukset kunniaan ja silleen. No.. Mie en tehnyt uuden vuoden lupausta, mutta lupasin kyllä aloittaa jonkin sorttisen tukidietin Mikon kisadietin oheen. Miun dietti nyt ei kyllä tuu olemaan yhtään niin rankka kuin sen, mutta jos nyt tässä vähän tiputellaa.
Viimeiset kaksi viikkoa vuodesta 2016 kului enemmän ja vähemmän ruokavalion mukaisesti, mutta lisää painoa ei ole tullut. Samoissa lukemissa aloitettiin vuosi 2017. Kun pääsisi taas takaisin reenin makuun, niin kyllä se kehokin siitä taas alkaa muokkaantumaan. Olin loppuvuoden kipeänä A-viruksen aiheuttamassa influenssassa ja salilla kävin 31.12 kokeilemassa, pelkkä tanko smithissä kyykätessä oli jaloille semmoinen rutistus, että raukat tärisi vielä kotonakin.
Koirakuume on vallannut minun sydämen ja pikkuhiljaa Mikkokin on siihen alkanut lämpenemään. Saa nyt nähdä mitä tämä 2017 vuosi tuo tullessaan, ainakin Mikon kevään kisaamisen jos ei muuta. Saa nähdä vaihtuuko tällä dietillä vaimo, auto, asunto vai tuleeko koira?
6vko on menty nyt uuden ruokavalion mukaan ja kalorit on pienet, mutta se tehoaa. Aineenvaihdunnan elpymisestä on nähtävillä merkkejä, hikoilu on alkanut jälleen välillä pienistäkin asioista, paino on pudonnut ja vatsantoiminta on parantunut. Kukaan joka ei ole kärsinyt 7vrk ummetuksesta ei voi tietää kuinka ihanaa on, kun vatsa jälleen toimii säännöllisemmin kuin kerran viikossa.
kesäkuu (kuvassa vasemmalla) ja toukokuu (oikealla)elokuu 8.elokuu 12
Mitään dieetti hehkutusta ette silti saa, viimeiset 6vko on ollut koko ajan nälkä, väsyttää, sunnuntaisin haluan vain nukkua ja vatsaan koskee. Tämä ei todellakaan ole elämän ihaninta aikaa, vaan ihanaa oli syödä kun oli nälkä. Mutta tämä on keino saada kehoni toimimaan ja minut voimaan hyvin omassa kehossani jälleen, ja se on kaiken tämän arvoista mikäli vuoden päästä voin sanoa, että rakastan jälleen itseäni.
Aamulenkeistä on tullut ihan kivoja ja aerobinen kunto on selkeästi kohentunut. Rasitusastmakin voi paremmin, koska ei ole tullut kohtauksia juostessa, jos vetää spurtteja hengitys kuulostaa koiran vinkulelulle.
Tällä hetkellä mielessä on vain, että enää 3 yövuoroa ja loma on koettanut. Se on suurin energiantuhlaus johon nyt pystyn, sillä silloin saan myös syödä vapaammin. En todellakaan kanna ruokavaakaa lomalle ja mittaile safkoja tai syö pelkkää protskujauhetta ja puddingia viikkoa. En myöskään ajatellut vetää mäkkisafkaa 5 krt päivässä jälkkäreineen. Vaan jotain sopivaa siltä ja väliltä, tärkeintä on lepo, aurinko ja perheen kanssa olo. Toivon mukaan tällä kertaa stressittömästi ilman kommelluksia ja lääkärireissuja… Tämän myös valmentajani tietää, en ole asettanut tavoitetta, että 4kk tiukka veto ja olen kunnossa. Tai ensi vuonna kisalavalle. Niissä ei olisi mitään järkeä tässä hetkessä. Tavoitteeni on vain voida hyvin ja pystyä tykkäämään jälleen peilikuvastani vuoden sairastamisen jälkeen. Sitähän kaikki me haluamme? Nähdä itsemme kauniina peilistä ja voida hyvin omissa nahoissaan. Se mitä se on miulle selvinneen tässä vuoden sisään, onko se paino sitten siinä vaiheessa 58kg vai 68kg aika näyttää.
Päivittelen instagramiin kuvia löydät miut täältä: -> tuija.silvennoinen
Nyt ne on lomat menneet ja pariin viikkoon mahtui paljon mieluisaa puuhaa. Äitin luona juoksentelin mäkijuoksuilla aamuaerobiset ja näytin lähinnä rantautuvalta mursulta, kuin ketterältä kepartilta. Siellä puskissa ötököiden keskellä ketään se ei tosin kiinnostanut, ei edes meidän koiraa Namua, joka lusmu jätti joka aamu miut juoksemaan yksin. Mikko yritti yhtenä aamuna tulla mukaan, mutta ”lonkkavaiva” sitten katkaisi sen hyvin nopeaan… Ja jännäjuttu, kun 20min olin jo juossut niin sitten haluttiin kyllä ylämäkeen juostakilpaa… Vaikea arvata kumpi oli siinä vaiheessa ketterämpi.
Töihin oli kyllä mukava palata 🙂 Oon viihtynyt Tunnehoivalla enemmän kuin hyvin ja töitä on piisannut. Itse ruokavaliolla olo on mennyt jo omalla painollaan, ystäväni nälkä tosin ei ole jättänyt miuta vielläkään rauhaan vaan piinaa läsnäolollaan joka päivä. Mikko väitti, että siitä olisi ollut jotain hyötyä ja vatsa pienentynyt, mutta en oo samaa mieltä. Ehkä sekin vaikuttaa omaan mielipiteeseen, että sain luvan puolikkaaseen vapaasyöntiin viime viikon lauantaille ja jotenkin tuntuu, että olisi huijausta jos keho olisi muka muuttunut.
Vaikka toista väitin, kävin kumminkin vaa`alla ja voin sanoa, että lukema oli ISO. En oo ees raskaana ollessa painanu näin paljoa, hieman hirvitti. Mutta no, se on vaan numero en aio ottaa ressiä siitä. BMI:n mukaan olen kuitenkin merkittävän ylipainoinen, kisalavallakin olin sen mukaan normaalipainoisen ylärajalla. Olen edelleen sitä mieltä, että ainut milloin se pitää paikkansa on ihmisen kohalla joka ei tee mitään. Peili on parempi mittari. On ollut jotenkin huojentavaa, kun ei itse tarvitse miettiä ruokiaan tekee vaan taas listan mukaan ja jättää aivot narikkaan. Mihin aivoja oikeastaan edes tarvitsee? Matala kalorisina päivinä ne on muutenkin jäässä. Koska tänään on yksi niistä päivistä ja toinen yövuoroni, ei oikeasti irtoa yhtään enempää. Toivon kaikille ressitöntä viikkoa, nauttikaa viikonlopusta ja luvatuista helteistä!
